Kun uusi Spyder paljastui antiikiksi: Tarina digitaalisesta pimiöarkeologiasta

Värikalibraattori, eli kolorimetri #

Koska alumiinille tulostaminen on sekä taiteellisesti että taloudellisesti suuri investointi, halusin pelata varman päälle. Latasin palvelun viralliset ICC-tulostusprofiilit niin sanottua soft-proofing-työtä eli vedostuksen esikatselua varten. Tämän prosessin tarkoituksena on simuloida näytöllä miltä valmis fyysinen tuloste tulee näyttämään. Jotta tähän esikatseluun voisi luottaa, näytön on näytettävä värit täysin neutraalisti. Tässä kohtaa kuvaan astuvat kalibraattorit eli kolorimetrit. Kyseessä on näytön pinnalle asetettava pieni mittalaite, joka mittaa näytön lähettämiä valon aallonpituuksia ja vertaa niitä kansainvälisiin väristandardeihin. Kalibraattorin avulla luodaan korjausprofiili, joka pakottaa näytön näyttämään värit juuri sellaisina kuin ne tiedostossa ovat. Ilman kalibrointia vaarana on, että näytöllä upealta näyttävä kuva muuttuu tulostettuna liian tummaksi, vihreäksi tai magentaksi. Niinpä suuntasin asiantuntijaliikkeenä pitämääni Rajala Pro Shopiin ostamaan uutta kalibraattoria.

Myymälässä ja verkkokaupassa törmäsin kuitenkin outoon ilmiöön. Tarjolla oli kaksi eri hintatasoa ja edullisempi malli kantoi pelkkää nimeä Datacolor Spyder ilman tuttua versionumeroa, kuten X tai X2. Kun kysyin myymälän henkilökunnalta laitteiden sukupolvieroista tai siitä, mihin tekniikkaan tämä geneerinen perusmalli perustuu, kukaan ei osannut vastata. Päätin silti ottaa laitteen matkaan, sillä sen tyylikäs myyntipakkaus lupasi täyden tuen Windows 11 -ympäristölle sekä moderneille OLED-, Mini LED- ja Applen XDR-näyttöteknologioille.

Digitaalinen arkeologia avoimen lähdekoodin avulla #

Kotistudiossani alkoi kuitenkin digitaalinen odysseia, joka muuttui nopeasti tekniseksi salapoliisityöksi. Koska pimiöni pyörii modernissa Linux-ympäristössä eli Ubuntu 24.04 LTS -käyttöjärjestelmässä, ohitin valmistajan omat Windows-asennusohjelmat. Käynnistin näytön kalibrointiin tarkoitetun DisplayCAL-ohjelmiston, joka käyttää taustajärjestelmänään teollisuusstandardina tunnettua avoimen lähdekoodin ArgyllCMS-värienhallintamoottoria.

Halusin tarkistaa, mitä tietokoneeni portissa tapahtuu laitteen kytkeytyessä. Avasin terminaalin ja ajoin komennon lsusb, joka listaa kaikki koneeseen liitetyt USB-laitteet ja niiden raa’at sähköiset tunnisteet. Ruudulle pamahtanut vastaus oli shokki:

Bus 001 Device 008: ID 085c:0a0b ColorVision, Inc. Spyder2

Tämä Hardware ID ei ole käyttöjärjestelmän tekemä arvaus, vaan mikropiirille tehtaalla poltettu digitaalinen sormenjälki. Valmistajatunnus 085c viittaa yritykseen nimeltä ColorVision, Inc. Tätä nimeä ei ole käytetty kaupallisesti vuoden 2007 jälkeen, jolloin yritys brändättiin Datacoloriksi. Tuotetunnus 0a0b taas vahvisti laitteen olevan fyysisesti noin vuonna 2004 julkaistua Spyder 2 -sukupolvea.

Lopullisen ja kiistattoman teknisen todisteen tarjosi ArgyllCMS-järjestelmän alustusohjelma, joka kaatui välittömästi ja antoi seuraavan virheilmoituksen:

arun: Information: Spyder 2 requires a firmware upload 
to the PLD before use.
arun: Error: spyder2: Firmware 'spyd2PLD.bin' not found!

Tämä ilmoitus paljastaa laitearkkitehtuurista jotain sellaista, mitä mikään ohjelmistopäivitys ei voi peittää. Spyder 2 on valmistushistoriallisesti poikkeuksellinen laite, koska siitä puuttuu sisäinen, pysyvä Flash-muisti laiteohjelmistoa varten. Laite on käynnistyessään täysin tyhjä kuori, joka vaatii firmwaren lataamista tietokoneelta USB-väylän kautta laitteen ohjelmoitavalle PLD-piirille joka ikinen kerta, kun siihen kytketään virta. Kaikissa uudemmissa malleissa Spyder 3 -versiosta alkaen on sisäinen Flash-muisti, eivätkä ne koskaan suorita tällaista ulkoista latausprosessia. Laite siis kirjaimellisesti huusi ohjelmistolle olevansa kahden vuosikymmenen takainen Spyder 2.

Onko Datacolor Spyder NOS (New Old Stock)? #

Miten tällainen Frankentech on mahdollista vuonna 2026?

Kansainvälisiltä foorumeilta löytyy viitteitä siitä, että kyseessä on globaali ilmiö. Kun valmistajalle tai tukkureille jää varastoon suuria määriä vanhoja komponentteja (New Old Stock), niitä ei romuteta. Ne voidaan koteloida uusiin muovikuoriin, poistaa versionumeroinnit ja myydä edullisena tuotelinjana. Datacolor Spyderin tapauksessa Windows- ja Mac-ympäristössä laitteelle kirjoitetut uudet ajurit tekevät tämän firmware-latauksen taustalla näkymättömästi, ja kuluttaja luulee ostaneensa uuden laitteen.

Yhteensopivuus uudelle käyttöjärjestelmälle kirjoitetun ajurin kanssa ei kuitenkaan tarkoita fyysistä suorituskykyä, sillä fysiikan lakeja ei voi päivittää koodilla.

1. Ensinnäkin näiden vanhojen laitteiden värisuotimet perustuvat orgaanisiin eli liivatteesta ja väriaineista tehtyihin kalvoihin. Ne ikääntyvät, haalistuvat ja muuttuvat kemiallisesti ajassa aivan kuten vanha filmi, vaikka laite olisi ollut avaamattomassa laatikossa.

2. Toiseksi laitteen sähköinen pohjakohina eli kohinalattia on niin korkea, että se ei kykene erottamaan OLED-näyttöjen vaatimaa täydellistä mustaa tasoa elektroniikan omasta kohinasta, mikä johtaa tumman pään tukkeutumiseen.

3. Kolmanneksi modernit HDR- ja XDR-näytöt yltävät jopa 1600 nitin (kandelaa per neliömetri) kirkkauteen. Spyder 2:n aikakaudella näytöt loistivat noin 100–200 nitin teholla. Kun tämä vanha sensori asetetaan 1600 nitin valonlähteen eteen, sen valodiodit saturoituvat eli sokeutuvat täysin, jolloin kirkkaan pään sävyt leikkautuvat suoraksi viivaksi.

Maahantuojan vastine #

Maahantuojan edustaja yritti vastineessaan selittää asiaa parhain päin vedoten siihen, että laite toimii heillä Windows 11:ssä, mutta pyyntöön virallisesta tieteellisestä selvityksestä (whitepaper) ei koskaan vastattu. Vein laitteen takaisin Rajalan Mikonkadun myymälään, jossa homma hoidettiin kuitenkin tyylikkäästi: sain vaihdettua tämän historiallisen Frankentech-jäänteen laadukkaaseen Hoyan 77mm pyöröpolarisaatiosuotimeen.

Koko tarinan suurin ironia paljastui kuitenkin vasta, kun palasin työpöydän ääreen. Tarkempi paneutuminen käytössäni olevaan näyttöön eli vuoden 2022 valmistuserää olevaan ASUS ProArt PA279 -malliin osoitti, että sen tehdas- ja laitekalibrointi oli jo valmiiksi niin tarkka, ettei väreille tarvinnut tehdä mitään. Ainoa asia, jota piti manuaalisesti säätää vastaamaan Saal Digitalin profiilia, oli näytön taustavalon kirkkaus. Moderni näyttö hoiti homman itse, ja koko kalibraattorirumba oli loppujen lopuksi turha.

Vaikka laiterumba oli melkoinen fysiikan ja historian oppitunti, ohjelmistopuolella tein sen ansiosta valtavan harppauksen eteenpäin. Tämä prosessi nimittäin pakotti minut hylkäämään vanhat kuvankäsittelyparadigmat ja uppoutumaan syvemmälle avoimen lähdekoodin maailmaan. Seuraavassa blogissa tulen kertomeen sen, mihin tämä polku lopulta johti: moderniin, valon fysiikkaan perustuvaan kuvaustilannelähtöiseen työnkulkuun Darktable-ohjelmassa. Kerron, miten ohjelman uudet Sigmoid- ja Color Calibration -moduulit toimivat ja miten niillä otetaan kaikki teho irti Nikon D800 -kameran raakatiedostoista ilman vanhentunutta rautaa.

Pysykää kuulolla!

Tarinan opetus #

Jos olet harkinnut kolorimetrin hankintaa, niin suosittelen pysymään Datacolor Spyder-perusmalllista kaukana. Merkittävästi halvempi hinta perustuu harhaanjohtavaan mainontaan ja kuluttajan huijaamiseen uuden pakkauksen ja ohjelmistoyhteensopivuuden varjolla. Uudempi laitesukupolvi samalta valmistajalta on nimeltään Datacolor Spyderpro ja on lähes tuplahintainen tuohon perusmalliin verrattuna.

Lähdeluettelo ja faktojen tarkistus #

1. Orgaanisten värisuotimien ikääntyminen (Deterioration of gelatin filters): DisplayCAL-kehitysyhteisön ja asiantuntijoiden dokumentaatio vahvistaa, että vanhemmat kolorimetrit (kuten Spyder-sukupolvet 1–5) käyttävät gelatiinipohjaisia värisuotimia, jotka reagoivat ilman ja kosteuden kanssa muuttaen spektrivastettaan (väritarkkuuttaan) ajan myötä, toisin kuin modernit lasipohjaiset suotimet.

• Lähde: DisplayCAL Discussion Forums - How long do colorimeters last?

2. Pohjakohina ja OLED-näyttöjen mittausrajoitteet (Noise floor and dark current): Kansainvälisen elektroteknisen komission standardit määrittävät, että OLED-näyttöjen kaltaisten itsevalaisevien ja syvää mustaa tuottavien paneelien mittauksessa laitteen signaalin on oltava vähintään kymmenen kertaa suurempi kuin mittalaitteen oma pohjakohina (dark level / noise floor). Vanhan sukupolven elektroniikassa kohinalattia on liian korkea signaalin erottamiseksi.

• Lähde: IEC Standard 62341-6-1: Organic light emitting diode (OLED) displays - Measuring methods.

3. Luminanssin saturaatio ja nit-selitys (Dynamic range and sensor saturation): Kolorimetrien sensorit on optimoitu tietylle dynaamiselle alueelle. Kun vanhan sukupolven sensori, joka on suunniteltu kuvaputkiajan (CRT) noin 100–200 nitin (cd/m2) luminansseille, altistetaan modernien Mini-LED- ja Apple XDR -näyttöjen jopa 1600 nitin pistemäiselle kirkkaudelle, sensori saturoituu eli leikkaa (clipping) signaalin, jolloin tonaalinen erottelukyky katoaa.

• Lähde: Radiant Vision Systems & Photonics Media: Guide to Imaging Colorimeters and Detector Saturation.

4. Spyder 2 -arkkitehtuurin firmware-lataus (PLD firmware upload): ArgyllCMS- ja DisplayCAL-lähdekoodidokumentaatio osoittaa, että laitetunnuksella 085c:0a0b varustettu laite vaatii spyd2PLD.bin-tiedoston lataamisen tietokoneelta USB-väylän yli ennen kuin laitteen ohjelmoitava logiikkapiiri (PLD) aktivoituu. Tämä vahvistaa laitteen rakenteellisen iän.

• Lähde: Argyll Color Management System (ArgyllCMS) - oeminst source documentation.